Minä olen poikaystävä uteluiden lisäksi saanut monta kertaa vastailla lapsi kysymyksiin. Sukulaistädit siinä sitten kauhistelleet, kun olen sanonut etten niin lapsista välitä. Muut voivat puolestani tehdä niitä niin monta kuin mieli tekee, mutta minä en koe mitään tarvetta sille. Minulla on jo koira. Ja maailmassa on jo niin paljon ihmisiä, että ei ole kovin suuri menetys tälle ihmiskunnalle, että minä jätän sen homman väliin.

Pidän vain harvoista ja valituista lapsista. Yleensä vain niistä joiden vanhemmat osaavat kasvattaa lapsiaan. Hyvin usein nämä vanhemmat ymmärtävät minua ja valintaani. Kauhukakaroiden marttyyrimammat taas pitävät minua täysin epäinhimillisenä puolinaisena itsekkäänä idioottina. Itsekäshän minä olenkin tässä suhteessä. MINÄ en tee lapsia, koska MINÄ en halua. Siinä asiassa en ota ketään toista huomioon. Itsekkäitähän äiditkin ovat. Heillä on lapsia, koska he halusivat/haluavat lapsia.

Vaikka lapsista en pidäkään, niin ymmärrän sen, että lapset ovat lapsia. Minä en ole se naapurin ämmä, joka valittaa nurmikoilla juoksemisesta tai ulkoa kuuluvista äänistä. Minua ei ärsytä pihalla leikkivät lapset, joiden palloa joudun väistämään, ettei tule mustaa silmä. Minäkin olen ollut joskus lapsi. (Ja vanhempieni lapsi olen edelleen:)). Lapset saavat leikkiä, huutaa, juosta ja riuhua pihalla niin paljon kuin jaksavat. Siellä se olen minä, joka väistää. Pihoilla on lasten säännöt ja se on lasten maailma. (Puhun talonyhtiöiden pihoista, joilla on lapsille tehty leikkipaikka.) Jos lapset häiritsevät, niin pitää muuttaa paikkaan missä ei ole lapsia. Mutta kauppassa lasten pitää osata käyttäytyä. Jos sitä omaa kulta mussukkaa ei saa pidettyä siinä kärryn vieressä, niin se kuuluu jättää kotiin. On paikkoja, joissa minun ei tarvitse joutua väistelemään lapsia.

On täysin hyväksyttävää arvostella tapaani komentaa koiraani, koska koiran kuuluu totella minua. Ikävä kyllä lasten kuuluu totella vanhempiaan. Se on sitä vanhempien kunnioittamista. Huonosti koulutettu koira on varmasti aivan yhtä paha asia kuin huonosti kasvatettu lapsi. Kukaan ei pidä sinua epänormaalina, jos kovaan ääneen paasaat naapurin koiran kamaluudesta. Kun mainitsen yhdenkin syyn miksi en lapsista pidä, miksi en pidä juhlia, joihin tulee lapsia, miksi en näe mitään suloista toisten lapsissa, niin jollakin on varmasti sanottavaa asiaan. Vaikka ei sitä sanoisikaan.

 Naisten kuuluu tehdä ja haluta lapsia. Naisten kuuluu haluta naimisiin. Naisten kuuluu lakata kyntensä ja harja hiuksensa. Naisten kuuluu osata laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä. Naisten kuuluu ja kuuluu, mutta jos naiset ei haluakaan. Maailmassa on liikaa maneereita, joita pitäisi noudattaa. Enkä minä ainakaan aio tehdä mitään sellaista mitä en itse halua. Ja minä en halua lapsia.

Mikä meitä nuoria, parikymppisiä sinkkuja vaivaa? Meillä on useita profiileita netissä seuranhakupalstoilla. Juoksemme baareissa etsimässä sitä oikeaa epätoivoisesti. Kavereiden sinkkukaverit käydään läpi ja mielessä ehditään yksien treffien jälkeen maalata kauniita ruusunpunaisia unelmia. Valitamme yksinäisyyttä ja seurustelukumppanin puutetta. Kamala kiire, koska halutaan nuorena naimisiin ja lapsia. Keskustelupalstoilla ihmetellään "miksi ei kelpaa kenellekään"? Etsitään ohjeita ja neuvoja miehen iskemiseen ja tiedustellaan naisten mieltymyksistä. Eletään mieluummin huonossa suhteessa kuin yksin.

Kyllä minultakin löytyy jonkinlainen profiili seuranhakupalstalta. Kavereiden kavereitakin on kokeiltu ja baareissakin tulee käytyä. Mutta en minä mitään erityistä etsi. Nautin yksinäisyydestäni. Koitan löytää siitä hyvät puolet. Kukaan ei varasta peittoani yöllä, kenellekään ei tarvitse soittaa, jos meneekin myöhään eikä minun televisiostani tule urheilua. Saan mennä elokuviin katsomaan juuri niitä elokuvia joita haluan. Ja jos haluan ostaa 300 euron kengät, niin siitä kärsin vain minä. Ehkä olen jonkun mielestä itsekäs, mutta mielestäni saankin olla, koska ainut kenelle olen tilivelvollinen olen minä itse. Minä itse myös siivoan, pesen pyykkini, laitan omat ruokani ja ansaitsen omat rahani. Minä itse olen vastuussa itsestäni eikä minulla ole ketään herättämässä aamulla, jos kello ei soikaan(saapahan joskus nukkua vähän pidempään:)). Mutta minä pidän siitä. Minä voin käydä elokuvissa tai kahvilla yksin. Voin hyvin mennä yksin syömään tai yhdelle. Minusta se ei ole säälittävää. Minusta se on täysin normaalia.

Kaipaisin minäkin joskus lämpimään kainaloon tai olisi ihana mennä kotiin ja ruoka olisi valmista(pizzaa voi aina hakea;)). Mutta minun elämäni ei juuri nyt ole sellaista. Minun elämäni on tälläistä ja hyväksyn sen täysin. Olen vasta vähän yli 20-vuotias ja minulla on noin 60 vuotta vielä aikaa. Jos prinssini kävelee tuosta ovesta nyt sisään, niin minulla on aika monta vuotta aikaa elää sitä ah niin ihanaa parisuhde-elämää. Mutta koska se on hyvin epätodennäköistä, että tyydyn kyllä siihenkin, että saan viettää hänen kanssaan vähemmän aikaa. Elämä harvemmin menee täysin suunnitelmien mukaan, niin miksi stressata tässä vaiheessa? Ei elämä ole yhtään sen helpompaa parisuhteessa kuin yksin. Se on erilaista.